Maanantai

Maanantait ovat siitä mukavia, että uusi viikko alkaa aina taaperojumpalla. On ihana, kun tietää menevänsä paikkaan, jossa on sitä varten ihminen joka keksii toimintaa pienille.

Iisa on niin mahdottoman meneväinen eikä se kykene yhtään omiin leikkeihin. Oon sille kävelevä ohjelmatoimisto. Kun edelliseen leikkiin kyllästyy, niin heti pitäis uus elämää jännittävämpi seikkailu olla jo valmiina. Jos ei oo, sen tuntee nahoissaan. Puuduttavaa. Monet kyläilyt pelastavat iltoja, kun on uusia ihmisiä ja uutta toimintaa. Mutta silloinkaan en voi täysin huokaista.

Taaperojumppa on niin meidän juttu. 45 minuuttiin on tiivistetty uusia lapsia, kiljuntaa, naurua, itkua, leikkejä, lauluja, riehumista, raivareita. Se toimii.

Ja illalla nukahdetaan kiltisti!

Iisa on oppinut taidon, mikä toivottavasti jossain vaiheessa helpottaa mun työtä ;)

Pipon, lapasten ja villasukkien pukeminen!

Niitä puetaan päälle monta kertaa päivässä. Ensin vain huudetaan lujaa "Pipuuuu!" ja paukutetaan eteisen ovea niin kauan, että tykötarpeet hyppää käteen. Pipoja voi myös pukea monta päällekäin.

Toinen aika huvittava juttu on maaninen sukkien pukeminen käsiin. Ne voi olla isin töissä hiotut sukat, mitkä sohvannurkasta löytyy tai ihan rehellisesti pyykkikopasta haetut. Kun sukat on molemmissa käsissä, käsiä pyöritetään vimmatusti ja leikitään sukkasankaria. Sukkia ei tietenkään voi luovuttaa, vaikka leikki jo vaihtuisikin tai vaikka kädet kuinka hikoais.

Mun isä täytti 50!

Hui!

Pienempänä tuntui, että kaikki viiskymppiset on jo ihan eläkekamaa ja niillä on jo 12 lastenlasta ja ne kiikkaa päivät kiikkustuolis. Mut ei kyllä mun isä!

Mun isällä on nuorin lapsi vasta ekaluokkalainen. Mun isä on töissä lasten parissa ja vapaa-ajalla pilkkoo vimmatusti puita. Ajaa se myös traktorilla ja moottoripyörällä. Mun isällä on vasta yksi lapsenlapsi. Mun isä auttaa ja osaa kuunnella.

Mun isä on sankari, on aina ollut.

Ja sen kunniaksi leivoin 50-vuotiaalle sankarille erittäin miehekkään lakritsikakun.

No pakko myöntää, että eihän siitä mitään ois tullut ilman pientä apua.





Tai ilman makutuomaria.



Lopuksi alkoi vähän ketuttamaan, kun ei saanutkaan varsinaista kaukkua maistaa, vaikka hiellä ja verellä sen just väännettiin.

Kakun lisäksi vietiin lahjaksi myös Reinot. Eihän se oo mies eikä mikään, jos ei Reinoja omista!

Hoidossa

Iisa harjoitteli tänään hoidossa olemista. Iisan mumma (miehen äiti) on perhepäivähoitaja ja viedään joskus Iisaa sinne leikkimään vähäksi aikaa muiden hoitolasten kanssa. Mutta tänään iloinen taapero lähti jo puoli kahdeksalta aamulla viettämään iloista hoitopäivää, johon kuului tietysti päiväunet sun muut normaalit jutut. (Ja päikkärit oli tietysti äidilläkin melkoiset!)


Kuudelta illalla kotiin saapui onnellinen pikkunainen!

Maailman isoin harmituksen aihe on se, kun Iisa ei saa mennä perhepäivähoitajamummallensa päivähoitoon kun sen aika oikeasti koittaa! Syynä on yksinkertaisesti se, että täällä meillä päin se on kiellettyä!! KIELLETTYÄ! Se on suurin vääryys. Meillä olisi ollut niin ihana etu viedä Iisa omalle mummallensa hoitoon, mutta se kiellettiin juuri nyt syksyllä. Pah, sanon minä. Kautta aikojen isoäidit ja sukulaiset ovat hoitaneet lapsenlapsiaan ja nyt joku on ottanut oikeudekseen kieltää lapselta kaikki tuttu ja turvallinen. Ei siinä mitään.

Mistä on pienen lapsen joulu tehty?

Joulufiilistelystä.

Joulupukin odottelusta.

Jännityksestä.

Riemusta.

Lahjojen avaamisesta (äidin kanssa).

Uusista nukeista.

Makeista unista.

Meidän jouluaatto koostui kolmesta eri kyläpaikasta ja kahdesta eri pukista. Kiirettä piti, mutta oli oikein onnistunut ja ihana joulu. Ehkä ensi jouluna rauhoitutaan hieman enemmän. Joulupukeista sen verran, että pukki nro.1 oli Iisan mielestä todella pelottava (pukkina toimi paappa), mutta pukki nro.2 oli jo vanha tuttu, jonka kädestä Iisa uskalsi hakea lahjat (pukkina naapurin setä).

Ja lahjoja muuten tuli!

Uusi vuosi

Uuden vuoden kunniaksi aloitan oman pienen blogini. Tämän aloittaminen saakin olla ainut uuden vuoden lupakseni.

Kuten nimi kertoo, tuon tänne osan elämääni. En kokonaan, mutta asioita, joihin itsekin voin myöhemmin palata. Kanssani seikkailee 1,5-vuotias tyttäreni Iisa sekä avomieheni ja 4-vuotias koira.

Täysipäiväinen äitiyteni loppuu kesän jälkeen, kun aloitan koulun. Onneksi kuitenkin saan nauttia vielä ainakin 7 kuukautta ihanista päivistä Iisan kanssa.